Epäonnistuja

Mä olen synnynnnäinen epäonnistuja. Lapsesta asti mä olen epäonnistunut kavereiden pitämisessä mun vierellä. Ne on joko kyrpiintyneet muhun tai löytäneet jonkun paremman juoksupojakseen ja syntipukikseen. Mä olen aina epäonnistunut omien puolieni pitämisessä. Perheessäni kaikki muut ovat todella vahvoja persoonia, mun ollessa ainoa neitsyt; lammas, se joka aina pyytää anteeksi. Tää kotona nöyristely on vaikuttanut todella paljon mun ulosantiini muuallakin. En mä koskaan uskaltanut sanoa mun kavereille vastaan. Mä en edes uskaltanut tuoda julki mun omaa mielipidettäni, jos muiden mielipiteet oli poikkeavat. En oo koskaan uskaltanut olla oma itseni. 

   Laihdutuksessa epäonnistun uudelleen ja uudelleen. Mä kusen mun kaikki suunnitelmat ja kalorirajat. Mä epäonnistun. Ja mä annan itselleni siihen luvan. Illalla kirjastosta kotiin tullessani aloin mäskätä ruokaa lautasellani, kuten joka päivä tullessani kotiin. Mäskäämisen jälkeen syötän ruuan koirille, koska mähän en syö. Tänään oli mun paaston neljäs päivä ja oon elänyt purkalla, kahvilla ja vedellä ja jostain kumman syystä, siinä pöydän ääressä istuessani mä ajattelin että "Vitut, tänään mä saan syödä!" ja niinhän mä tein. Mä söin ruuat lautaselta, mä soin toisen ja kolmannenkin annoksen. Mä tein leipää, hain jäätelöä pakastimesta ja otin marjoja sulamaan. Tein ihan helvetin hyvänmakuisen smoothien mustikoista, mansikoista, vadelmista, auringonkukansiemenistä ja maustamattomasta jogurtista enkä mä pystynyt juoda lasillista loppuun. Musta tuntuu että mun mahalaukku räjähtää tai mä kuolen. Antakaa mun kuolla.