Mitä mä olenkaan tehnyt?

Viimeviikonloppuinen tapahtuma sujui erittäin hyvin, eikä mulla koko iltana ollut pahempia angsteja omaa itseäni kohtaan. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja etenkin tämä mystinen miesolento, keneen tutustuin vihdoinkin samana iltana paremmin ja kenen kanssa olen siitä asti viestitellyt joka päivä ja joka yö kiehtoo minua suuresti. Tapahtuman jälkeisenä iltana erosin poikaystävästäni lopullisesti ja nyt pystyn jo hengittämään, koska niin suuri "taakka" katosi elämästäni.

  Tämä mystinen miesolento, josta äsken mainitsin saa minut ajattelemaan asioita aivan uudelta kantilta. "Elämä on ihan kivaa ja hauskaa, kunhan siihen osaa asennoitua", sanoi hän mulle muutama päivä taappäin ja todella sai mut miettiin. Miksi mä ajattelullani jumitan elämän ja maailman negatiivisiin puoliin, kun ne positiiviset tekevät oloni hyväksi ja kepeäksi? Miksi kuuntelen surullista musiikkia silloin, kun on jo valmiiksi huono olla ja positiivisen soundin omaava musa (esim. indierock, johon olen tykästynyt äärimmäisen suuresti), vain parantaisi oloani? Omataan tän kyseisen herrashenkilön kanssa samanlainen musiikkimaku, ruokavalio (vege) ja muutenkin tuntuu kuin katsottaisiin maailmaa samojen linssien läpi.

  Siitä lähtien, kun mä aloin kiinnostua kirjallisuudesta ja musiikista, päätin että mä haluan miehen joka lukee, kuuntelee musiikkia ja omaa mielipiteitä. Tää mies on tähänasti vaikuttanut aivan unelmalta ja ulkonäkö tuo tähän vielä oman positiivisen puolensa, taidan olla aika pahasti ihastunut. 

  Mun ystävät on olleet huolissaan tästä mun ihastumisesta. Oon viimeiset kolme vuotta hyppinyt suhteesta toiseen sen enempiä säätämättä tai miettimättä. Nyt mä olen päättänyt ottaa rauhallisesti. Enää mä en hätiköi näiden asioiden suhteen vaan annan elämän rullata eteenpäin ja näyttää mulle mitä annettavaa sillä on. Mun ja tän miehen suhde on ihan kaveripohjalla vielä, koska en todellakaan uskalla edetä vielä asian suhteen ja keskustelumme on välillä aika kankeaa. Tää asia kyllä ratkeaa, kunhan pääsemme tutustumaan toisiimme vähän paremmin. Mua jännittääkin aivan älyttömästi, koska oon menossa tän miehen asuinpaikkakunnalle kyläilemään ensviikon maanantaina, ja mitä luultavammin herra vuokraa mulle sohvaa maanantain ja tiistain välisen yön.

  Taas, mun ajatukset omasta kropastani eivät ole muuttuneet minnekään. Peilistä tuijottaa vieläkin tuo sama, leveähartiainen goljatti joka saa kenet tahansa vierelleen asettuvan näyttämään hobitilta (ja tätä asiaahan ei todellakaan paranna se, että mies on minua pari senttiä lyhyempi ja sirorakenteinen). Muutama päivä meni taas vedettyä naamaan kaikenlaista paskaa, mutta tänään oon saanut pidettyä pääni ahmimishimon päässäni raikuvasta äänestä huolimatta, enkä ole syönyt mitään. 

  Pitäkää mulle peukkuja, mäkin pidän teille. Pysykää vahvoina.♥