mustaa kahvia

Vessan laatoitus näyttää legopalikoilta, jotka on suurennettu. Juon tosi paljon vettä, niin mun täytyy miltei joka tauolla täyttää mun vesipullo. En oo koskaan ennen kirjoittanut luokassa, nyt kirjoitan. Mun näytön kirkkaus on pienimmällä mihin sen saa ja fonttikoko on pieni, ettei takanani istuvat näkisi mitä kirjoitan. Ei ne mitään kyselisi, ei ne musta välitä kuten en mäkään niistä, mutta en millään viitsisi alkaa nyt selittelemään mitään. Opettaja on tosi iloinen, se puhuu pirteästi ja selittää kuinka viikingit kiinnostaa sitä. Se puhui niistä koko ensimmäisen tunnin ja viittaa niihin melkein joka asiassa. Ihanaa, että joku oikeasti jaksaa noin intohimoisesti tutkia jotain itseään kiinnostavaa. Mä hymyilen sille.
   Mua ei kiinnosta mikään, mulla ei oo intohimoja. Ainoa mitä mä tykkään tehdä on opiskelu, lukeminen ja nukkuminen. Milloin tästä on tullut tällaista? Mä voisin vielä olla se iloinen tyttö joka nauraa ja puhuu paljon ja hymyilee ihan koko ajan. Se pullaposkinen tyttö jolle ala-asteen ruokalatädit aina hymyilivät, kun se pyysi ruokaa lisää. "Tuossa tulee se tyttö, joka syö paljon", ne sanoi ja kauhoi mulle kamalan kasan ruokaa lautaselle. Ja mä söin. Koko ala-asteen. Ja sen huomasi.
   Ensimmäisen kerran ajattelin olevani lihava juurikin ala-asteikäisenä. Mä katsoin mun lapsesta asti hoikkana pysynyttä kaveria ja sen kapeita reisiä ja litteää mahaa ja päätin että mä olen läski ja mun täytyisi laihuttaa. Enhän mä laihtumaan päätynyt mutta tuo on pysynyt tähän asti sellaisena aika merkittävänä muistutuksena, miten mä aina olen ollut pyöreä. 
Kutosluokalla meidän luokan pojat olivat kovia läpsimään tyttöjä perseille. Mä en ymmärrä, miten niin nuorena voi muka edes innostaa tuollainen asia mutta jotenkin se kai niitä innosti. Mun laihojen kavereiden peppuja läpsittiin ahkerasti, mun ei. Mussa oli jotain vikaa. Mä olin lihava. Mun farkut ei olleet tarpeeksi tiukat. Eikä mulla ollut hyvä peppu.
   Mulla on aina ollut tuuria poikien kanssa. Mun ensimmäinen "poikaystävä" oli vitosluokalla ja olin tosi suosittu muutenkin poikien keskuudessa vaikkei mun peppua vahingoitettukkaan. Ensimmäinen "vakava" suhteeni alkoi seiskaluokalla ja päättyi kasiluokalle, jolloin mun pisin, mutta lievin masennusjakso alkoi. Tuolloin myös koitin laihduttaa, oksentelin sillointällöin ja olin ihastunut 6 vuotta vanhempaan naiseen. Seiskaluokasta asti mulla on ollut melkein aina poikaystävä. Sinkkuna en ole koskaan pysynyt kauaa, kun olen viikon sisällä jo ihastunut toiseen. Sellaiseen ihmiseen joka on saattanut vain antaa mulle vähän huomiota. Mä ihastun helposti ja mä myönnän sen.
   Mun kriteerit seurustelulle on liian löyhät. Oon huomannut sen. Sen takia mun "suhteet" kariutuu niin nopeasti eikä tunteet kestä. Nyt kun mä sinkkuudun, mä pysyn sinkkuna ja ensinnä hoidan oman kroppani kuntoon. Mä olen kauan sinkkuna, suunnitelmat on jo valmiina. Ei mulla oo aikaa suhteelle. Mun täytyy opiskella, lukea ja laihduttaa. Mä tarvitsen aikaa itselleni.