Hei

Lukekaa tämä. Rakastan teitä kaikkia. ♥
Kyllä, se olen minä. Ylläoleva linkki on uusi blogini.

rakkaudella mä

mä olen alkanut kirjoittamaan julkista blogia omilla kasvoillani. saan aikalailla kaiken kirjoitusintoni purettua siihen, joten tää blogi on mun osalta aika kuollut ja kuopattu. muistakaa pysyä vahvoina pienokaiseni♥

Mitä nyt?

Tulin juuri kotiin parin yön pikkureissultani. Suuri kaupunki tuntui todella jännittävältä tähän pikku kylään verrattuna ja osasin hymyillä aitoa hymyä koko reissun ajan! Ennen lähtöäni, olin varma ettei mulla olisi tuohon mystiseen mieheen, jonka sohvaa olin menossa vuokraamaan (ja josta kerroin viimekirjoituksessa) mitään mahdollisuuksia, mutta nää epäluulot karisivat nopeaa matolle. Silloin mä en nimittäin tiennyt, että kylpisin ihanassa miehen tuoksussa seuraavat kaksi päivää. En tiennyt, että seuraavan kahden päivän ajan joku oikeasti välittäisi minusta ja pitäisi kiinni. Enkä todellakaan uskaltanut edes unelmoida, että saisin nukkua miehen kainalossa seuraavat yöni. Koska tää mies tulee luultavasti esiintymään mun teksteissä useasti, kutsun häntä kirjaimella E.

   Matkaan lähdin hetken ideasta jo sunnuntaina, olin kyllästynyt makoilemaan kotona, halusin olla taas sosiaalinen ja hymyillä. Hyppäsin bussiin ja viestitin E:lle, että olen parissa tunnissa siellä. Matka kului jännittäessä nopeaa ja heti bussista alas hypättyäni mulla tuli levollinen olo. Tänne mä kuulun, täällä mä olen vielä joskus, täältä mä löydän itseni. Neuvoa kysyessäni ystävällinen nainen opasti minut tuntemattomassa kaupungissa siihen osaan, jonka tunsin ja E:n luokse kävellessäni jännitys palasi jopa pahemmaksi, kuin linja-autossa. Halaanko mä sitä, kun mä näen sen? Mitä mä teen? 

  Saavuin E:n kerrostalon kohdalle ja soitin hänelle, että tulisi alas avaamaan mulle oven. Nähdessäni miehen hymyn rappukäytävässä, mun sydämensyke kiihtyi kiitolaukkaan, omakin hymy nousi koviin ja mä unohdin mun halaus-suunnitelmani. Sisällä mies osoitti mulle sohvan, missä mä nukkuisin pari seuraavaa yötä mutta mä hienona neitinä painuin heti jääkaapille ja nostin repustani olutpussin, jonka olin tuonut mukanani. Olin toiveikas, mutta onneton. Pitääkö se musta ollenkaan?

   Hetken rupateltuamme ja höpöteltyämme avattiin ensimmäiset oluet. Aika kului nopeammin ja nopeammin, olutta ja tupakkaa kului, musiikki raikui ja mä hymyilin.
"Katottaisko joku leffa?" oli kenties illan tärkein kysymys. Katottiin joku siisti dokkari ja mä painoin pääni miehen olkapäälle, hänen vetäessä mut kainaloonsa. En osannut muuta, kuin hymyillä ääneti äärimmäisen hölmöä hymyä. Dokkari loppui ja E sammutti tietokoneen telkkarin vierestä, Oscarit olivat menossa.

   Aamuseitsemään saakka poltimme tupakkaa, naureskelimme, kannustimme lemppareitamme Oscar-gaalassa ja tuijottelimme toisiamme silmiin. Seitsemältä sovimme menevämme nukkumaan ja sammutimme tv:n. Vedin jo farkkujani pois jalasta, kun mies kysyi, haluaisinko tulla hänen viereensä nukkumaan. Heti kainaloon päästyäni mä nukahdin, eikä edes ydinpommi olisi voinut herättää mua.

   Aamulla heräsimme yhdeltätoista. Yhteen ääneen ihmettelimme miten olimme heränneet niin aikaisin ja nousimme keittämään kahvia. Mä olin sopinut meneväni paikkakuntalaisen ystäväni kanssa keskustaan pyörimään ja E:lläkin oli omia menoja ja kolmen aikoihin mun kaverini (L) soitti ja mä lähdin. E muistutteli mua, että voisin soittaa sille jos tulisi jotain ongelmia. Mä voisin soittaa, vaikka mitä kävisi.
 
   Päiväni vieraassa kaupungissa, parhaassa seurassa oli aivan ihana. Kävimme kahvilla, kiertelimme kauppoja, suoraansanottuna jauhoimme paskaa ja juttelimme kaikista maailman asioista. Mä en ole tuntenut tätä ystävää kauaa, mut meistä on tullut äärettömän läheisiä näin lyhyessäkin ajassa. Kotikylässäni mulla ei ole yhtäkään kaveria ja jos koulussa tapaan opiskelukavereita, ne eivät merkitse mulle mitään, koska ne eivät tiedä musta mitään enkä mä edes halua niiden tietävän. L:ään mä voin luottaa ja sille voin puhua, koska tiedän että se ymmärtää. Sielunskitso♥ (tiedän että sä vielä luet tän).

   Illalla, mennessäni "kotiin" E oli jo tullut seikkailultansa. Avatessaan oven sen hymy oli samaan aikaan hämmentynyt ja äärimmäisen iloinen. Se oli odottanut mua. Edellisenä iltana olimme ladanneet leffan nimeltä Lords of Dogtown (joka sattuu olemaan mun lempileffa), joten katsoimme sen. Lopputekstien aikana mä pussasin E:tä poskelle ensimmäistä kertaa ja se käänsi päätään juuri niin sopivasti, että ylettyi antamaan mulle ensimmäisen suukon huulille. Mun sydän pomppi lujempaa, kuin se on ikinä pomppinut ja se sama, iänikuinen, typerä hymy levisi mun huulille. Jonkinajan päästä menimme nukkumaan. E on todella levoton nukkuja.

   Tänään heräsin jo yhdentoista maissa, jättäen E:n vielä nukkumaan. Pian sekin heräsi ja keitimme kahvit, istuimme sohvalle ja mä pääsin kainaloon. Mun bussi himaan lähti viideltä ja E saattoi mut bussiasemalle ja lähtiessään halasi mua tiukasti, antoi jäähyväispusun ja mä katsoin sen selän loittonevan musta, toivoen että tästä tulis vielä jotain.

Mitä mä olenkaan tehnyt?

Viimeviikonloppuinen tapahtuma sujui erittäin hyvin, eikä mulla koko iltana ollut pahempia angsteja omaa itseäni kohtaan. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja etenkin tämä mystinen miesolento, keneen tutustuin vihdoinkin samana iltana paremmin ja kenen kanssa olen siitä asti viestitellyt joka päivä ja joka yö kiehtoo minua suuresti. Tapahtuman jälkeisenä iltana erosin poikaystävästäni lopullisesti ja nyt pystyn jo hengittämään, koska niin suuri "taakka" katosi elämästäni.

  Tämä mystinen miesolento, josta äsken mainitsin saa minut ajattelemaan asioita aivan uudelta kantilta. "Elämä on ihan kivaa ja hauskaa, kunhan siihen osaa asennoitua", sanoi hän mulle muutama päivä taappäin ja todella sai mut miettiin. Miksi mä ajattelullani jumitan elämän ja maailman negatiivisiin puoliin, kun ne positiiviset tekevät oloni hyväksi ja kepeäksi? Miksi kuuntelen surullista musiikkia silloin, kun on jo valmiiksi huono olla ja positiivisen soundin omaava musa (esim. indierock, johon olen tykästynyt äärimmäisen suuresti), vain parantaisi oloani? Omataan tän kyseisen herrashenkilön kanssa samanlainen musiikkimaku, ruokavalio (vege) ja muutenkin tuntuu kuin katsottaisiin maailmaa samojen linssien läpi.

  Siitä lähtien, kun mä aloin kiinnostua kirjallisuudesta ja musiikista, päätin että mä haluan miehen joka lukee, kuuntelee musiikkia ja omaa mielipiteitä. Tää mies on tähänasti vaikuttanut aivan unelmalta ja ulkonäkö tuo tähän vielä oman positiivisen puolensa, taidan olla aika pahasti ihastunut. 

  Mun ystävät on olleet huolissaan tästä mun ihastumisesta. Oon viimeiset kolme vuotta hyppinyt suhteesta toiseen sen enempiä säätämättä tai miettimättä. Nyt mä olen päättänyt ottaa rauhallisesti. Enää mä en hätiköi näiden asioiden suhteen vaan annan elämän rullata eteenpäin ja näyttää mulle mitä annettavaa sillä on. Mun ja tän miehen suhde on ihan kaveripohjalla vielä, koska en todellakaan uskalla edetä vielä asian suhteen ja keskustelumme on välillä aika kankeaa. Tää asia kyllä ratkeaa, kunhan pääsemme tutustumaan toisiimme vähän paremmin. Mua jännittääkin aivan älyttömästi, koska oon menossa tän miehen asuinpaikkakunnalle kyläilemään ensviikon maanantaina, ja mitä luultavammin herra vuokraa mulle sohvaa maanantain ja tiistain välisen yön.

  Taas, mun ajatukset omasta kropastani eivät ole muuttuneet minnekään. Peilistä tuijottaa vieläkin tuo sama, leveähartiainen goljatti joka saa kenet tahansa vierelleen asettuvan näyttämään hobitilta (ja tätä asiaahan ei todellakaan paranna se, että mies on minua pari senttiä lyhyempi ja sirorakenteinen). Muutama päivä meni taas vedettyä naamaan kaikenlaista paskaa, mutta tänään oon saanut pidettyä pääni ahmimishimon päässäni raikuvasta äänestä huolimatta, enkä ole syönyt mitään. 

  Pitäkää mulle peukkuja, mäkin pidän teille. Pysykää vahvoina.♥

shame on me

Mua hävettää aivan helvetisti, koska oon niin läski ja turpea. Tänään eka päivä syömättä ja voin vain toivoa että turvotus laskee huomiseksi, koska viikonloppuna on eräs todella tärkee tapahtuma missä oon paljon esillä enkä haluais näyttää siellä ihan tällaiselta elefantilta miltä näytän nyt.
Läskiläskiläskiläskiläskiläskiläskiläskiläskiläskiläskiläskiläskiläskiläski......

Epäonnistuja

Mä olen synnynnnäinen epäonnistuja. Lapsesta asti mä olen epäonnistunut kavereiden pitämisessä mun vierellä. Ne on joko kyrpiintyneet muhun tai löytäneet jonkun paremman juoksupojakseen ja syntipukikseen. Mä olen aina epäonnistunut omien puolieni pitämisessä. Perheessäni kaikki muut ovat todella vahvoja persoonia, mun ollessa ainoa neitsyt; lammas, se joka aina pyytää anteeksi. Tää kotona nöyristely on vaikuttanut todella paljon mun ulosantiini muuallakin. En mä koskaan uskaltanut sanoa mun kavereille vastaan. Mä en edes uskaltanut tuoda julki mun omaa mielipidettäni, jos muiden mielipiteet oli poikkeavat. En oo koskaan uskaltanut olla oma itseni. 

   Laihdutuksessa epäonnistun uudelleen ja uudelleen. Mä kusen mun kaikki suunnitelmat ja kalorirajat. Mä epäonnistun. Ja mä annan itselleni siihen luvan. Illalla kirjastosta kotiin tullessani aloin mäskätä ruokaa lautasellani, kuten joka päivä tullessani kotiin. Mäskäämisen jälkeen syötän ruuan koirille, koska mähän en syö. Tänään oli mun paaston neljäs päivä ja oon elänyt purkalla, kahvilla ja vedellä ja jostain kumman syystä, siinä pöydän ääressä istuessani mä ajattelin että "Vitut, tänään mä saan syödä!" ja niinhän mä tein. Mä söin ruuat lautaselta, mä soin toisen ja kolmannenkin annoksen. Mä tein leipää, hain jäätelöä pakastimesta ja otin marjoja sulamaan. Tein ihan helvetin hyvänmakuisen smoothien mustikoista, mansikoista, vadelmista, auringonkukansiemenistä ja maustamattomasta jogurtista enkä mä pystynyt juoda lasillista loppuun. Musta tuntuu että mun mahalaukku räjähtää tai mä kuolen. Antakaa mun kuolla.

mustaa kahvia

Vessan laatoitus näyttää legopalikoilta, jotka on suurennettu. Juon tosi paljon vettä, niin mun täytyy miltei joka tauolla täyttää mun vesipullo. En oo koskaan ennen kirjoittanut luokassa, nyt kirjoitan. Mun näytön kirkkaus on pienimmällä mihin sen saa ja fonttikoko on pieni, ettei takanani istuvat näkisi mitä kirjoitan. Ei ne mitään kyselisi, ei ne musta välitä kuten en mäkään niistä, mutta en millään viitsisi alkaa nyt selittelemään mitään. Opettaja on tosi iloinen, se puhuu pirteästi ja selittää kuinka viikingit kiinnostaa sitä. Se puhui niistä koko ensimmäisen tunnin ja viittaa niihin melkein joka asiassa. Ihanaa, että joku oikeasti jaksaa noin intohimoisesti tutkia jotain itseään kiinnostavaa. Mä hymyilen sille.
   Mua ei kiinnosta mikään, mulla ei oo intohimoja. Ainoa mitä mä tykkään tehdä on opiskelu, lukeminen ja nukkuminen. Milloin tästä on tullut tällaista? Mä voisin vielä olla se iloinen tyttö joka nauraa ja puhuu paljon ja hymyilee ihan koko ajan. Se pullaposkinen tyttö jolle ala-asteen ruokalatädit aina hymyilivät, kun se pyysi ruokaa lisää. "Tuossa tulee se tyttö, joka syö paljon", ne sanoi ja kauhoi mulle kamalan kasan ruokaa lautaselle. Ja mä söin. Koko ala-asteen. Ja sen huomasi.
   Ensimmäisen kerran ajattelin olevani lihava juurikin ala-asteikäisenä. Mä katsoin mun lapsesta asti hoikkana pysynyttä kaveria ja sen kapeita reisiä ja litteää mahaa ja päätin että mä olen läski ja mun täytyisi laihuttaa. Enhän mä laihtumaan päätynyt mutta tuo on pysynyt tähän asti sellaisena aika merkittävänä muistutuksena, miten mä aina olen ollut pyöreä. 
Kutosluokalla meidän luokan pojat olivat kovia läpsimään tyttöjä perseille. Mä en ymmärrä, miten niin nuorena voi muka edes innostaa tuollainen asia mutta jotenkin se kai niitä innosti. Mun laihojen kavereiden peppuja läpsittiin ahkerasti, mun ei. Mussa oli jotain vikaa. Mä olin lihava. Mun farkut ei olleet tarpeeksi tiukat. Eikä mulla ollut hyvä peppu.
   Mulla on aina ollut tuuria poikien kanssa. Mun ensimmäinen "poikaystävä" oli vitosluokalla ja olin tosi suosittu muutenkin poikien keskuudessa vaikkei mun peppua vahingoitettukkaan. Ensimmäinen "vakava" suhteeni alkoi seiskaluokalla ja päättyi kasiluokalle, jolloin mun pisin, mutta lievin masennusjakso alkoi. Tuolloin myös koitin laihduttaa, oksentelin sillointällöin ja olin ihastunut 6 vuotta vanhempaan naiseen. Seiskaluokasta asti mulla on ollut melkein aina poikaystävä. Sinkkuna en ole koskaan pysynyt kauaa, kun olen viikon sisällä jo ihastunut toiseen. Sellaiseen ihmiseen joka on saattanut vain antaa mulle vähän huomiota. Mä ihastun helposti ja mä myönnän sen.
   Mun kriteerit seurustelulle on liian löyhät. Oon huomannut sen. Sen takia mun "suhteet" kariutuu niin nopeasti eikä tunteet kestä. Nyt kun mä sinkkuudun, mä pysyn sinkkuna ja ensinnä hoidan oman kroppani kuntoon. Mä olen kauan sinkkuna, suunnitelmat on jo valmiina. Ei mulla oo aikaa suhteelle. Mun täytyy opiskella, lukea ja laihduttaa. Mä tarvitsen aikaa itselleni.

used and abused

Mä kuuntelen Behemothia ja Stam1naa muun kuulokkeista niin lujaa että se hiljentäis päässä sinkoilevat ajatukset jos ne ei huutais niin lujaa. Istun selkä suorassa katsellen ulos, vaikka mut on sisältä lyöty kaksinkerroin lattialle. Nyt mä menen kirjastoon ja istun siellä muutaman tunnin lukien jotain sivistävää tai mielenkiintoista. Illalla kävelen loskan syleilemiä katuja pitkin kotiin enkä enää hymyile vastaantulijoille.

Throw me to the flames, watch me burn.

Ole vahva. Älä itke. Hymyile. Olen väsynyt. Väsynyt jaksamaan. Väsynyt elämään. Väsynyt yrittämään. Väsynyt taistelemaan. Väsynyt välittämään. Haluan vain piiloon maailmalta, piiloon sinne mihin kukaan ei näe eikä kukaan välitä. Sinne missä saa luvan kanssa olla heikko, missä saa hengittää. Mulla ei ole mitään, mutta silti on niin paljon. Kavereita, joista en välitä. Poikaystävä, josta en välitä. Ei mitään menetettävää. Haluan pois. Aloittaa alusta jossain aivan muualla. Aivan uuden alun, uuden minän.

Anteeksi.

Mun pääni on täynnä vihaa. Täynnä sekasortoa. Täynnä inhoa itseäni kohtaan. 
Lähetin just poikaystävälleni viestin, kuin tää suhde on jo jonkin aikaa tukahduttanut ja ahdistanut mua. Nyt odotan vastausta. Edes sitä että se saisi tuon luettua. Pääni on sanoja täynnä mutten saa koottua niitä järkeviksi lauseiksi.

tänään

ajatukseni ovat hyvin ristiriitaiset.
haluanko parantua täysin?
vai haluaisinko sittenkin laihtua hieman ja kiinteyttää itseäni?
en syönyt aamiaista.
here we go again.

it must end

minä aion parantua
minä aion laittaa elämäni kuntoon.