Mitä nyt?

Tulin juuri kotiin parin yön pikkureissultani. Suuri kaupunki tuntui todella jännittävältä tähän pikku kylään verrattuna ja osasin hymyillä aitoa hymyä koko reissun ajan! Ennen lähtöäni, olin varma ettei mulla olisi tuohon mystiseen mieheen, jonka sohvaa olin menossa vuokraamaan (ja josta kerroin viimekirjoituksessa) mitään mahdollisuuksia, mutta nää epäluulot karisivat nopeaa matolle. Silloin mä en nimittäin tiennyt, että kylpisin ihanassa miehen tuoksussa seuraavat kaksi päivää. En tiennyt, että seuraavan kahden päivän ajan joku oikeasti välittäisi minusta ja pitäisi kiinni. Enkä todellakaan uskaltanut edes unelmoida, että saisin nukkua miehen kainalossa seuraavat yöni. Koska tää mies tulee luultavasti esiintymään mun teksteissä useasti, kutsun häntä kirjaimella E.

   Matkaan lähdin hetken ideasta jo sunnuntaina, olin kyllästynyt makoilemaan kotona, halusin olla taas sosiaalinen ja hymyillä. Hyppäsin bussiin ja viestitin E:lle, että olen parissa tunnissa siellä. Matka kului jännittäessä nopeaa ja heti bussista alas hypättyäni mulla tuli levollinen olo. Tänne mä kuulun, täällä mä olen vielä joskus, täältä mä löydän itseni. Neuvoa kysyessäni ystävällinen nainen opasti minut tuntemattomassa kaupungissa siihen osaan, jonka tunsin ja E:n luokse kävellessäni jännitys palasi jopa pahemmaksi, kuin linja-autossa. Halaanko mä sitä, kun mä näen sen? Mitä mä teen? 

  Saavuin E:n kerrostalon kohdalle ja soitin hänelle, että tulisi alas avaamaan mulle oven. Nähdessäni miehen hymyn rappukäytävässä, mun sydämensyke kiihtyi kiitolaukkaan, omakin hymy nousi koviin ja mä unohdin mun halaus-suunnitelmani. Sisällä mies osoitti mulle sohvan, missä mä nukkuisin pari seuraavaa yötä mutta mä hienona neitinä painuin heti jääkaapille ja nostin repustani olutpussin, jonka olin tuonut mukanani. Olin toiveikas, mutta onneton. Pitääkö se musta ollenkaan?

   Hetken rupateltuamme ja höpöteltyämme avattiin ensimmäiset oluet. Aika kului nopeammin ja nopeammin, olutta ja tupakkaa kului, musiikki raikui ja mä hymyilin.
"Katottaisko joku leffa?" oli kenties illan tärkein kysymys. Katottiin joku siisti dokkari ja mä painoin pääni miehen olkapäälle, hänen vetäessä mut kainaloonsa. En osannut muuta, kuin hymyillä ääneti äärimmäisen hölmöä hymyä. Dokkari loppui ja E sammutti tietokoneen telkkarin vierestä, Oscarit olivat menossa.

   Aamuseitsemään saakka poltimme tupakkaa, naureskelimme, kannustimme lemppareitamme Oscar-gaalassa ja tuijottelimme toisiamme silmiin. Seitsemältä sovimme menevämme nukkumaan ja sammutimme tv:n. Vedin jo farkkujani pois jalasta, kun mies kysyi, haluaisinko tulla hänen viereensä nukkumaan. Heti kainaloon päästyäni mä nukahdin, eikä edes ydinpommi olisi voinut herättää mua.

   Aamulla heräsimme yhdeltätoista. Yhteen ääneen ihmettelimme miten olimme heränneet niin aikaisin ja nousimme keittämään kahvia. Mä olin sopinut meneväni paikkakuntalaisen ystäväni kanssa keskustaan pyörimään ja E:lläkin oli omia menoja ja kolmen aikoihin mun kaverini (L) soitti ja mä lähdin. E muistutteli mua, että voisin soittaa sille jos tulisi jotain ongelmia. Mä voisin soittaa, vaikka mitä kävisi.
 
   Päiväni vieraassa kaupungissa, parhaassa seurassa oli aivan ihana. Kävimme kahvilla, kiertelimme kauppoja, suoraansanottuna jauhoimme paskaa ja juttelimme kaikista maailman asioista. Mä en ole tuntenut tätä ystävää kauaa, mut meistä on tullut äärettömän läheisiä näin lyhyessäkin ajassa. Kotikylässäni mulla ei ole yhtäkään kaveria ja jos koulussa tapaan opiskelukavereita, ne eivät merkitse mulle mitään, koska ne eivät tiedä musta mitään enkä mä edes halua niiden tietävän. L:ään mä voin luottaa ja sille voin puhua, koska tiedän että se ymmärtää. Sielunskitso♥ (tiedän että sä vielä luet tän).

   Illalla, mennessäni "kotiin" E oli jo tullut seikkailultansa. Avatessaan oven sen hymy oli samaan aikaan hämmentynyt ja äärimmäisen iloinen. Se oli odottanut mua. Edellisenä iltana olimme ladanneet leffan nimeltä Lords of Dogtown (joka sattuu olemaan mun lempileffa), joten katsoimme sen. Lopputekstien aikana mä pussasin E:tä poskelle ensimmäistä kertaa ja se käänsi päätään juuri niin sopivasti, että ylettyi antamaan mulle ensimmäisen suukon huulille. Mun sydän pomppi lujempaa, kuin se on ikinä pomppinut ja se sama, iänikuinen, typerä hymy levisi mun huulille. Jonkinajan päästä menimme nukkumaan. E on todella levoton nukkuja.

   Tänään heräsin jo yhdentoista maissa, jättäen E:n vielä nukkumaan. Pian sekin heräsi ja keitimme kahvit, istuimme sohvalle ja mä pääsin kainaloon. Mun bussi himaan lähti viideltä ja E saattoi mut bussiasemalle ja lähtiessään halasi mua tiukasti, antoi jäähyväispusun ja mä katsoin sen selän loittonevan musta, toivoen että tästä tulis vielä jotain.